Broilerikasvattamoiden huoltopesu tapahtuu Kärcherin tehokkailla HDS-kuumavesipesureilla

Broilerikasvattamoiden huoltopesu tapahtuu tehokkailla kuumavesipesureilla

Kortesjärvellä asuva yrittäjä Jarkko Luoma aloitti karjatilojen pesun vuonna 2015. Toiminimellä aloittanut yritys muuttui osakeyhtiöksi vuonna 2020 ja sen nimeksi tulo JL Tilapesut Oy. Sen käytössä on ollut alkumetreiltä lähtien Kärcherin laitteita. Kun yrittäjä kävi ostamassa Härmän PowerTruck-tapahtuman messuosastolta jälleen yhden kuumavesipesurin, niin saimme kutsun käydä katsomassa, kuinka niitä käytetään. 

”Broileri- ja kalkkunahallien sekä sikaloiden ja navettojen pesu. Jonkin verran tehdään myös kattopesuja noihin kohteisiin. Sieltä se meidän leipä tulee”, Jarkko Luoma selvittää. 

Haastattelupäivän työkohteessa, lapualaisen broilerikasvattamon pihassa on kaksi pakettiautoa, joiden sisällä on Kärcher HDS 12/18  -kuumavesipesurit. Molemmista lähtee korkeapaineletkut broilerihallin sisälle. 

”Tämä on osoittautunut parhaaksi menetelmäksi. Pesuri on auton sisällä ja korkeapaineletkua jatkamalla ylletään hallin perille saakka. Kun halli on puhdistettu, suoritetaan sille desinfiointi. Lopuksi puhdistetaan kaikki omat tarvikkeet, suojavaatteet ja työkalut ennen kuin lähdetään kotiin. Puhtaus ja järjestelmällisyys on näissä hallien pesuissa ihan ykkösjuttu”, Jarkko Luoma kertoo. 

JL Tilapesut työllistää yrittäjän lisäksi kolme muuta henkilöä. Haastattelupäivänä oltiin liikenteessä kahden pesijän voimin. Kuvauskohteessa on neliöitä 2400 ja se on jaettu väliseinällä kahteen lohkoon. Koko hallin pesuun oli suunniteltu kuluvan kahdelta hengeltä 6-7 tuntia.  

”Pyritään aina saamaan kerralla valmista. Usein tehdään sellainen 10 tunnin päivä, niin halli pääsee taas nopeasti käyttöön”, Jarkko Luoma kertoo. 

Kärcher HDS 12/18  -kuumavesipesuri
JL Tilapesut

JL Tilapesut kulkee asiakkaan luokse kolmen pakettiauton voimin. Kuumavesipesurit pidetään autossa eikä niitä viedä halleihin sisälle.

Lika irtoaa paineella ja kuumalla vedellä

JL Tilapesut käyttää hallien pesuissa noin 60-asteista vettä.  

”Lika irtoaa lämpimällä painevedellä hyvin ja pesuainetta tarvitaan todella vähän. Joskus ei lainkaan. Työ alkaa tilojen kostuttamisella, jolla saadaan pöly sidottua. Tämän jälkeen suoritetaan korkeapainepesu. Työ etenee siten, että irtolika siirretään pesureilla hallin keskellä olevia kaivoja kohti”. 

Käytössä olevat kuumavesipesurit tuottavat 180 baarin paineen ja yltävät vedentuotossa lukemaan 1200 litraa tunnissa. Yleensä halleissa riittää hyvin vettä ja sähköä niin, että yhtä aikaa voi olla käytössä kolmekin pesuria. Entä mikä on sopivin pesurin kokoluokka tähän käyttöön? 
 
”Onhan sitä joskus tullut mietittyä, että miten paljon työ nopeutuisi, jos ottaisi käyttöön vedentuottokyvyltään pykälää paria isomman kuumavesipesurin. Noissa koneissa alkaa kuitenkin olla jo 32 A sulakekoko, joten ihan joka hallissa ei ole liitäntää yhtä kätevästi saatavilla. Eli tämä on hyväksi havaittu, auton perällä kulkeva ja joka paikkaan sopiva koko.” 
 
”Ja huoltokin pelaa näillä hyvin. Pienkonehuolto Alanen Seinäjoelta on pitänyt meidän laitteet kunnossa”, Jarkko Luoma jatkaa.   

Palvelun on kyettävä tarjoamaan laadukas vaihtoehto itse tekemiselle

Tyypillisesti broileritilalla pesu tehdään 6-7 kertaa vuodessa, kalkkunatiloilla taas 2-3 kertaa vuodessa. Entä millaisen lisäarvon pesuun keskittynyt yhteistyökumppani tuottaa? Myös broilerihallin pesun voisi hoitaa itse, onhan jokaisella vähinkin suuremmalla eläintilalla vähintään yksi kuumavesipesuri. Miksi siis saa karjankasvattajan ostamaan pesun palveluna?

”Meidän avulla pesu saadaan suoritettua nopeammin ja aikataulutettua niin, että halli pääsee taas käyttöön eikä sille tule hukkakäyntiä. Ja moni maatilayrittäjä on sanonut, että ne mahdolliset vapaapäivät saatetaan ottaa siihen hetkeen, kun halli on pesussa”, Jarkko Luoma perustelee.

Broilerikasvattamon pesu Kärcherin HDS-kuumavesipesurilla

Broilerikasvattamon peruspesu suoritetaan tyypillisesti 6-7 kertaa vuodessa. Kun halli on tyhjä, ei siellä katvealueita ja pesutulos on näin helposti nähtävissä.

yrittäjä Jarkko Luoma

Yrittäjä Jarkko Luoma kertoo, että Etelä-Pohjanmaalla on paljon karjatiloja, joten suurin osa asiakaista on maksimissaan puolentoista ajomatkan päässä yrityksen kotipaikasta Kortesjärveltä.

Lue lisää:

Kärcherin kuumavesipesurit

Kuumavesipesurit

Kuumalla vedellä lentävä lähtö lialle. Kärcher kuumavesipesurit ovat tunnettuja mainioista käyttöominaisuuksistaan ja puhdistustehostaan.

Tutustu koneisiin >>

Kärcherin puhdistusratkaisut maatalouteen

Puhdistusratkaisut maatalouteen

Jokainen ostettu työkone on investointi, jonka tulee palvella moitteetta useiden vuosien ajan. Puhdistukselle ja hygienialle asetettuja lakeja ja korkeita standardeja tulee noudattaa toiminnan jokaisella osa-alueella. Näiden ajatusten pohjalta tarjoamme optimoituja puhdistusratkaisuja, joilla suojelet ja ylläpidät kalustoasi, järjestelmiäsi ja rakennuksiasi.

Tutustu maatalouden puhdistusratkaisuihin >>

  Kärcherin puhdistusratkaisut ammattikäyttöön

Tuotteita ammattikäyttöön

Parhaiden puhdistusratkaisujen löytäminen on yhä tärkeämpää kaikenlaisille yrityksille. Meiltä löydät laajan valikoiman tuotteita, jotka on räätälöity juuri yrityksesi tarpeita silmällä pitäen: ratkaisumme lyhentävät puhdistusaikoja, alentavat kulutusta ja vähentävät kustannuksia ilman, että suorituskyvystä tingitään.

Lue lisää >