Tapiolan Tennispuisto teki vuosihuollon pikavauhtia

Tapiolan keskustan tuntumassa sijaitseva Tapiolan Tennispuisto on tehnyt kenttien vuosihuollon yleensä heinäkuussa. Seitsemän sisäkenttää pidetään pölyttöminä imulakaisukoneen avulla ja perusteelllisempi, yhdistelmäkoneella tapahtuva peruspesu on ajoittunut vuoden hiljaisimpiin kesäkuukausiin. Tänä vuonna pelaajamäärät ovat olleet ilahduttavassa kasvussa niinä kuukausina, kun sisätilat on voitu pitää avoinna.

Kenttien pesussa työkaluna oli tehokas Kärcher B 250 -yhdistelmäkone

Kenttien pesussa työkaluna oli tehokas Kärcher B 250 -yhdistelmäkone

Kun koronasulku pisti huhtikuussa sisähallit kiinni, päätettiin vuosihuolto tehdä hieman etuajassa. Laitteeksi valikoitui Kärcher B 250 R -yhdistelmäkone. Numero kertoo tankin tilavuuden ja toinen tehokkuudesta kertova lukema on 120 cm leveä pesupää.

Tehokas yhdistelmäkone nopeutti pesua

Hallilla ei ole omaa konetta, joten tänäkin vuonna turvauduttiin vuokralaitteeseen. Tennispuiston toimitusjohtaja Pekka Kilpiö kertoo, että tehokkaan yhdistelmäkoneen ansiosta kenttien peruspesu hoidettiin ennätysnopeasti.

”Poistimme verkot ja tolpat ja rullasimme kenttien väliverhot ylös. Näin lattiat saatiin ajettua pitkillä vedoilla, eikä nurkkiin jäänyt katvealueita. Leveän koneen ansiosta ajomatka jäi lyhyemmäksi ja yhden kentän pesemiseen meni reilu tunti aikaa. Ja kun tankissa riitti kokoa, ei konetta tarvinnut juuri seisottaa säiliöiden tankkaamisessa ja tyhjentämisessä. Ja akullakin taidettiin ajaa 5-6 tuntia yhteen menoon.”

”Ja tietysti tärkeintä oli hyvä pesutulos, pestyn ja pesemättömän alueen havaitsi nopeasti paljaalla silmällä, eikä kentille jäänyt laikkuja. Ainut manuaalista työtä vaativa toimenpide on muutamien purukumien poistaminen. Ne ottavat karkean kentän pintaan lujasti kiinni", Pekka Kilpiö jatkaa.

Pallonukka poistetaan kolme kertaa viikossa

Tapiolan Tennispuisto käsittää seitsemän sisäkenttää ja noin 7000 neliömetriä lattiapinta-alaa. Vaikka hallilla on ikää 35 vuotta, on se edelleen ryhdikkäässä kunnossa. Peliolosuhteen halutaan pitää kunnossa, eikä paikkoja päästä repsahtamaan, vaikka halli onkin purku-uhan alla. Halli arkisin käytössä 16 tuntia vuorokaudessa, joten kenttien siivoukset hoidetaan pääasiassa yöaikaan. Sisäilma saadaan pysymään pölyttömänä siivoamalla pelikentille kertyvä pallonukka pois imulakaisukoneella. Normaalisti jokainen kenttä ajetaan kolme kertaa viikossa.

”Tämä on tennishalliksi todella energiatehokas ja myös alkuperäinen ilmanvaihtoratkaisu on osoittautunut toimivaksi. Kaupunki kuitenkin tarvitsee tontin omaan käyttöönsä, joten vuonna 2023 toiminta tällä paikalla loppuu. Ulkona olevista massakentistä lähti jo osa, joten siellä on käytössä neljä ja puoli kenttää. Joku korvaava halli, jonkun toisen rakentamana tulee varmaan tilalle, eli ei kaupunki jää kokonaan ilman suorituspaikkaa", Pekka Kilpiö uskoo.

Tapiolassa panostetaan juniorivalmennukseen

Tennispuistolla on merkittävä rooli espoolaisessa tennisvalmennuksessa. Pelaajakunta kattaa koko ikähaitarin ja paikka tunnetaan erityisesti HLK:n juniorivalmennuksesta, jota on normaaliaikana 100 tuntia viikossa. Tenniksen tosiharrastajat muistavat Tapiolan 2000-luvun alusta, jolloin Suomen suurin tenniskilpailu, Nordea Nordic Light, täytti tennispuiston massakentät ja paikalle rakennetut katsomot.

”Kuukauden kestävä tapahtuma oli mahtava voimanponnistus ja sai näkyvyyttä aina Eurosportia myöten. Moni muistaa turnaksen siitä, että Svetlana Kuznetsova teki kansainvälisen siellä läpimurtonsa. Ja tietysti Björn Borgin, joka oli jakamassa palkintoja, Pekka Kilpiö muistelee.

Tapiolan Tennispuiston kentät pestiin tehokkaalla Kärcher B 250 -yhdistelmäkoneella

Tapiolan Tennispuiston kentät pestiin tehokkaalla Kärcher B 250 -yhdistelmäkoneella. Jere Passi kertoo, että kentät ajettiin kahdessa erässä. Leveän pesupään ansiosta ajoaikaa kului merkittävästi vähemmän kuin aikaisempina vuosina.

Tapiolan Tennispuiston kentät pestiin tehokkaalla Kärcher B250 -yhdistelmäkoneella

Kärcherin puhtausasiantuntija Tuomas Tanner neuvoo, että vuokralaitetta valitessa kannattaa varata aikaa kunnon perehdytykselle ja varmistaa, että käytettävät kemikaalit soveltuvat kyseiseen käyttöön. Näin pesu saadaan suoritettua tehokkaasti ja turvallisesti.

Lue lisää tennissivultamme: Kärcher mukana kehittämässä tenniksen olosuhteita

Suomen Tennisliitto ja Kärcher ovat solmineet yhteistyösopimuksen, joka keskittyy olosuhdetoimintaan. Tavoitteena on kehittää lajin olosuhteita keräämällä eri alojen asiantuntijat yhteen pohtimaan uusia toimintatapoja ja jakaa parhaita käytäntöjä toimijoiden kesken.

Lue lisää puhdistusratkaisuistamme tenniskentille

Kärcher mukana kehittämässä tenniksen olosuhteita

Lue lisää:

Kärcherin lakaisu- ja imulakaisukoneet

Lakaisu- ja imulakaisukoneet

Paras mahdollinen lakaisutulos kaikissa tilanteissa. Työnnettävästä lakaisukoneesta päältäajettaviin imulakaisukoneisiin - Kärcherin valikoimasta löytyy tehokkaat ja lujatekoiset välineet sisä- ja ulkoalueiden perusteelliseen ja taloudelliseen lakaisuun.

Tutustu valikoimaan >

Puhtaustarpeet julkisissa palveluissa

Ratkaisuja eri toimialoille: Julkiset palvelut

Koneemme tuovat puhtautta yleisiin tiloihin, urheiluhalleille, käytäviin ja luokkahuoneisiin ja kulkevat helposti jopa portaissa. Niillä puhdistuvat helposti myös sellaiset pinnat, jotka tarvitaan käyttöön heti puhdistuksen päätteeksi.

Lue lisää >

Kärcherin asiakas- ja yhteistyökokemuksia

Asiakas- ja yhteistyökokemuksia

Tutustu muihin asiakas- ja yhteistyökohtaisiin esimerkkeihin ja ratkaisuihin >