Kärcherin avainasiakaspäällikkö Tomi Peltomäki ja Autonpesukeskus 24/7:n Harri Kauhanen

Kärcherin avainasiakaspäällikkö Tomi Peltomäki ja Autonpesukeskuksen Harri Kauhanen miettivät yhdessä paikkakunnan tarpeita vastaavia pesuvaihtoehtoja. Asiakkailla pitää olla vaihtoehtoja niin nopeisiin pikapesuihin kuin pitkiin pesuohjelmiin, joissa auto saa kiiltovahauksen. Molempia vaihtoehtoja myydään sekä kesällä että talvella.

Uusi Kärcher-autonpesukone tuo suosittuun pesupaikkaan lisää kapasiteettia

”Ollaan Varkaudessa, Kuoppakankaan kaupunginosassa. Vierestä menee vanha 5-tie. Nykyisin Relanderinkatu, joka on saanut nimensä presidentiltä.” Näin esittelee yrittäjä Harri Kauhanen Autonpesukeskuksen kulmakunnat vieraalle. Ympäristössä on matalien liikerakennusten tihentymä, tyypillinen kaupunkiympäristö, jossa ajetaan asioimaan niin ruokakauppaan kuin eri alojen erikoisliikkeisiin. Siis erinomainen sijainti autopesulalle.

Harri Kauhanen kertoo olleensa koko työuransa yrittäjänä. Hänellä on Varkaudessa ravintolatoimintaa, joista yksi toimipiste on Autonpesukeskuksen kanssa samassa rakennuksessa sijaitseva lounaspaikka Rellu RoadHouse.

”Autopesulan aloitin vuonna 2013, kun tämä meidän kiinteistö vapautui omaan käyttöön. Kärcherin pesukoneilla aloitettiin ja samasta paikasta tilattiin myös uusi kone. Avainasiakaspäällikkö Tomi Peltomäen kanssa on ollut helppoa ja nopeaa asioida. Häneltä on löytynyt järkeviä, meidän toimintaan sopivia koneita", Harri Kauhanen kehuu.
 
Autonpesukeskus halusi muuttaa yhden itsepalveluhallin autonpesukoneelle, joten jatkossa paikka tarjoaa kaksi hallia konepesuun ja kaksi itsepalvelupesupistettä.

Lisää pesukapasiteettia myös pakettiautoille

Haastatteluhetkellä uuden koneen asennus on loppusuoralla. Sopiva yksilö löytyi, kun Kärcherillä vapautui vähän käytetty vaihtolaite. Molemmissa koneissa on 280 cm pesukorkeus, joten niillä saadaan myös pakettiautot puhtaiksi. Ajoneuvon maksimipituus on 7,5 metriä. Entä miten varkautelainen valitsee pesun: kone vai painepesuri itsepalvelupisteessä?

”Tuohon vaikuttaa niin monta asiaa. On vannoutuneita konepesun käyttäjiä ja pieni osa niitä, joiden autoa ei ajeta koskaan pesuharjasta. Havaintojeni mukaan monet käyttävät näitä ristiin. Jos vaikka koneelle on jonoa, niin saatetaan valita itsepalvelu. Osalle valinta on puhtaasti hintakysymys. Itsepalvelusta saatetaan ostaa pesuaikaa ihan eurolla tai kahdella. Pikapesulla saa kurat pois, jos auto ei ole kovin likainen”, Harri Kauhanen kertoo ja antaa samalla hyvän vinkin talvipesuun:

”Kovin jäistä ja lumista autoa ei kannata ajaa suoraan konepesuun. Saat paremman pesutuloksen, kun pinnat ovat lumesta ja jäästä vapaat. Olen huomannut, että osa asiakkaista ajaa ensin itsepalveluun ja sen jälkeen konepesuun. Lyhyellä painepesurihuuhtelulla saa lumet ja jäät sulatettua pinnalta pois, jonka jälkeen konepesu toimii suunnitellusti, kun esipesuaine pääsee suoraan auton pintaan.”

Autonpesukeskuksella on kaksi automaattipesukonetta sekä halli, jossa on kaksi paikkaa itsepalvelupesulle.

Autonpesukeskuksella on kaksi automaattipesukonetta sekä halli, jossa on kaksi paikkaa itsepalvelupesulle. Tilava etupiha mahdollistaa selkeän ja turvallisen jonottamisen ja läpiajettava halli helpottaa liikennöintiä erityisesti ruuhka-aikoina.

Kärcher-autonpesukone

Molemmissa pesukoneissa on 280 cm pesukorkeus. Tämän ansiosta harjapesu sopii myös pakettiautoille aina 7,5 metrin pituuteen saakka.

Pesut ostetaan maksuautomaatista

Autonpesukeskus on auki kellon ympäri ja palvelee myös pakkaskautena normaalisti. Itsepalveluhallissa on myös imuri, joka on talviaikaan todella tervetullut lisä, kun auton voi imuroida lämpimässä sisätilassa. Harri Kauhanen kertoo, että suurin osa asiakkaista ostaa pesut automaateista:

”Maksupäätteestä ostaminen näyttää olevan suosittua ja ravintolan puolelta myydään viitisen prosenttia pesuista. Se on erinomainen lisä silloin, kun asiakas haluaa kysyä jotakin esimerkiksi auton lisävarusteista tai muusta. Yöaikaan pesijöitä on melko vähän, mutta halutaan pitää paikka kuitenkin aina avoinna. Onhan se hyvää palvelua.”

Pesuohjelmien laaja kirjo käytössä

Varkaudessa riittää sekä kaupunkiympäristöä että ympäröivää maaseutua, joissa päivittäiset ajomatkat taivalletaan sorateillä. Autonpesukeskuksessa käy asiakkaita molemmista ääripäistä: sekä niitä, joiden ajopelit pestään aina, kun ne ovat likaisia ja niitä, joiden auto ajetaan pesuharjasta kerran vuodessa.

”Alkuaikoina ihmiset kysyivät selvästi enemmän eri pesuohjelmista. Nykyään ne osataan ostaa automaatista ja harvoin tulee tilanteita, jolloin pesuohjelma ei ollutkaan sopiva. Harjatonta pesua myydään tosi vähän ja asiakkaat tietävät, että se on tarkoitettu todella kevyelle lialle. Suomen talvi ei ole kyllä autonpesun kannalta sieltä helpoimmasta päästä. Haastavin pestävä on auto, jota ei ole pesty koko talvena ja lika on päässyt kunnolla kuivamaan kiinni. Kun nastat alkavat rapista teillä, niin koneet laitetaan talvisäätöihin. Saadaan maantiesuola ja muu lika paremmin irti”, Harri Kauhanen selvittää.

Hyvä keli tuo pihan täyteen

Entä onko lauantai suosituin pesupäivä?

”Puhtaasti ilmojen mukaan mennään. Kun hyvä päivä sattuu kohdalle, niin kohta on autoja pihassa. Sujuva läpimeno ja pesukoneiden toimintavarmuus on meille tärkeää. Muutaman auton jonon asiakkaat jaksavat odottaa, mutta jos siinä on useamman auton letka, niin ihmiset kurvaavat herkästi pois. Sama auto saattaa tulla sitten tunnin päästä uudestaan, kun on käyty vaikka kaupassa. Uusi kone hankittiin juuri palvelun parantamiseksi. Saadaan lyhemmät jonotusajat myös ruuhkahuippuina”, Harri Kauhanen kertoo.

Pesumainos ohjaa autopesulle

Autonpesu ostetaan edelleen usein impulssiostoksena, kun mainos sattuu sopivasti kohdalle ja pihassa ei ole jonoa. Autonpesukeskuksen kattomainos näkyy myös kauemmas.

Autonpesukeskuks 24/7, Varkaus

Autonpesukeskuksen mainos näkyy lähelle ja kauas.

Lue lisää autonpesuun liittyen:

Harjallinen vai harjaton autopesu?

Harjaton vai harjallinen autonpesu?

Mietitkö valintaa harjallisen ja harjattoman autopesun välillä? Lue lisää uskomuksista ja faktoista liittyen harjattoman ja harjallisen autopesun pesutehoon ja maalipinnan hoitoon.

Lue lisää >

Kärcherin uusi CWB 3 Klean!Star iQ -autonpesujärjestelmä

Uusi, käänteentekevä autonpesukone CWB 3

Tutustu ja ihastu Kärcherin uuteen CWB 3 Klean!Star iQ -autonpesujärjestelmään!

Lue lisää >

Kärcherin uusi CWB 3 Klean!Star iQ -autonpesujärjestelmä

Kärcher-asiakaskokemukset: Kainuun Portti

Kajaanissa sijaitsevan liikekeskus Kainuun Portin rakenteilla oleviin palveluihin kuuluu toukokuussa 2020 avattu autopesula. Autonpesujärjestelmäksi valikoitui ehdokkaiden joukosta Kärcherin CWB 3 -autonpesujärjestelmä, joka on ensimmäinen laatuaan Suomessa.

Lue lisää >