Rallikuljettaja Riku Tahko ja Kärcher yhteistyöhön kaudella 2021

Riku Tahkon uusi Hyundai saapui maahan vuoden ensimmäisenä päivänä. Ennen tammikuun puolivälissä ajettavaa avauskilpailua edessä oli auton teippaus ja kahdet testit.

Riku Tahko lähtee Hyundailla Ralli SM -sarjan kuninkuusluokkaan – Kärcher mukana menossa

Viime vuonna Ralli SM -pronssia SM2-luokassa saalistanut Riku Tahko jahtaa suomenmestaruutta kaudella 2021 uudessa luokassa uudella kalustolla. Porvoolainen lähtee kovatasoisimpaan SM1-luokkaan Hyundai i20 R5-autolla. Auto tuli Suomen vuodenvaihteessa. Samaan aikaan Tahko kävi myös Kärcherin Vantaan toimistolla kättelemässä uuden yhteistyösopimuksen. Kärcher ja Tahkon RTRC-tiimi tulevat näkymään yhdessä niin kilpailupaikoilla kuin erilaisissa tapahtumissa.

Riku Tahkon tukijoina on totuttu näkemään kansainvälisiä yrityksiä. Nyt mukaan uutena kumppanina liittyy Kärcher. Lisäksi pitkäaikaiset kumppanit Monster Energy, DuoLog, RamiRent sekä Michelin jatkavat yhteistyökumppaneina. Erityisen paljon tiimi tulee näkymään Hyundain tapahtumissa.  

”On hienoa saada Kärcherin kaltainen, laadukkaista tuotteistaan tunnettu yritys yhteistyökumppaneiden joukkoon. Merkki on autourheilussa ja yleensäkin autopuolella erittäin tunnettu. Minulla hyviä kokemuksia sekä kuluttajapuolen laitteista että järeämpään käyttöön suunnitteluista ammattipesureista”, Riko Tahko kertoo.  

RTRC-tiimi ajattaa SM-sarjassa myös kahta SM3-luokan Ford Fiestaa. Kaluston toimivuus ja siisteys on tiimille kunnia-asia. Huoltorekka ajetaan tarvittaessa rekkapesurin kautta, kun sillä saavutaan kilpailupaikkakunnalle. Huollossa ralliautot saavat usein painepesurikäsittelyn. Erikoiskokeille ei haluta lähteä sponsoritarrat paksun kuran peitossa. Kisojen välillä autot pestään ja huolletaan tarkan ohjelman mukaisesti.

”Autojen imurointi on osa viihtyvyyttä ja myös turvallisuustekijä. Esimerkiksi nukkapäällysteinen kojelauta kerää hyvin pölyä ja myös penkkien imurointi kuuluu rutiineihin. Kaikki ylimääräinen, niinkin pieni asia kuin pöly pitää saada autosta pois. Kun meiltä vuokrataan auto, niin odotusarvo on varsin korkealla. Kuljettaja keskittyy ajamiseen ja me huolehdimme kaikesta muusta. Hyvällä prosentilla on päästy maaliin, eikä kisoja ole jäänyt teknisten murheiden takia kesken”, Riku Tahko selvittää.

”Ja autojen pesussa on vielä muistettava koska ne pesee. Kun meidän kalustoa testataan tai ajetaan vaikkapa asiakastilaisuuksia, niin alustat ovat usein paksun saven peitossa. Kun alustaan käyttää tapahtuman lopuksi tehokasta painepesua, niin kura lähtee vaivatta irti. Jos sen antaa kuivaa, niin kohta siellä on kuin kovettunut kittikerros, joka ei lähde kuin koputtelemalla irti. Ja kun tuollaisen auton ajat halliin, niin se kaikki savi on sisätiloissa.” 

 

Rallikuljettaja Riku Tahko ja Kärcher yhteistyöhön kaudella 2021

Riku Tahko kävi joulukuun lopussa tutustumassa Kärcherin laitevalikoimaan. Tuotevalikoimasta hän mainitsee erityisesti akkutoimiset laitteet. 

”Kisapaikoilla ei ole aina sähköä heti saatavilla ja omalla hallillakin tehdään joskus töitä todella ahtaissa tiloissa. Siinä nuo akkutoimiset laitteet ovat todella käteviä. Teholuokka ja akun kestävyys ovat korjaamo- ja huoltokäyttöä ajatellen sopivia. Kun vielä sama akku käy useampaan laitteeseen, niin pärjätään vähemmällä määrällä latureita.”

Kartanlukijan paikalla Tahkolla jatkaa tuttu Markus Soininen. Kilpailuohjelmassa on koko rallin SM-sarja sekä mahdollisesti Suomen MM-ralli sekä muita kansainvälisiä kisoja. Auto tulee virolaisen maailmanmestarin, Markko Märtinin tallista ja se edustaa Hyundain viimeisintä kehitysversiota. Kyseisellä yksilöllä ovat ajaneet aikaisemmin norjalainen Ole Christian Veiby ja venäläinen Nikolai Grjazin.

 ”Auto saatiin maahan vuoden alussa ja ensimmäisessä testissä mittariin tuli 40 testikilometriä. Kaikki näytti pelaavan mainiosti ja auto sopi hyvin käteen. Seuraavaksi siirrytään kohti Rovaniemeä valmistautumaan Arctic Lapland Rallyyn,” taustoittaa Riku Tahko alkuvuoden suunnitelmia. 

”Minimitavoite on SM-mitali. Kauden aloittavassa ”Tunturirallissa” olen ajanut jo seitsemän kertaa ja alla on nyt todella kilpailukykyinen kalusto. Vastassa on kuitenkin kova joukko, vuosia SM1-luokassa ajaneita kärkikuskeja, joten ymmärrän hyvin, jos ensimmäisillä pätkillä ei ylletä ihan kärkeen. Tarkoitus on ajaa nousujohteinen sarja ja parantaa vauhtia matkan edetessä – niin ensimmäisessä osakilpailussa kuin koko sarjassa”, Riku Tahko lupaa.  

Rallikuljettaja Riku Tahko ja Kärcher yhteistyöhön kaudella 2021

Yhteistyö allekirjoitettiin Vantaan Kärcher Centerissä. Riku Tahko (vasemmalla) pääsi tutustumaan samalla tuotevalikoimaan ja valitsemaan tiimin käyttöön sopivat laitteet. Kärcherin puolesta sopimuksen allekirjoittivat talous- ja maajohtaja Teemu Hemmi ja myyntijohtaja Vappu Vanhala.

Lue lisää:

Kärcherin asiakas- ja yhteistyökokemuksia

Asiakas- ja yhteistyökokemuksia

Tutustu muihin asiakas- ja yhteistyökohtaisiin esimerkkeihin ja ratkaisuihin >

Kärcherin ratkaisut eri toimialoille

Ratkaisuja eri toimialoille

Parhaiden puhdistusratkaisujen löytäminen on yhä tärkeämpää kaikenlaisille yrityksille. Meiltä löydät laajan valikoiman tuotteita, jotka on räätälöity juuri yrityksesi tarpeita silmällä pitäen. Ymmärrämme hyvin yrityksesi tarpeet, toimit sitten millä alalla tahansa. Lue lisää >

Akkukäyttöiset laitteet Kärcher Battery Power+

Akkukäyttöiset Kärcher Battery Power+ laitteet ammattikäyttöön

Ammattilaisten maailma 2000-luvulla. Tähän ympäristöön esittelemme uuden tähden: tervetuloa Kärcherin akku-universumiin! Täällä ei ole enää mitään rajoja kompaktille koolle, suorituskyvylle ja turvallisuudelle. Tutustu valikoimaan >