Loading

Yleiset käyttöehdot

Kärcher-verkkokaupalle

Customer service

Kärcher pidättää itsellään oikeuden hyväksyä tai hylätä kokonaan tai osittain jokin tilaus. Tällaisissa tapauksissa Kärcher palauttaa kauppahinnan kokonaisuudessaan ostajalle, tallettamalla summan ostajan luottokortille kuukauden kuluessa.

Ostaja maksaa kaikki ennalta määritellyt rahti ja toimituskulut tavaran luovutuksen yhteydessä. Rahti ja toimituskulut lisätään lopulliseen hintaan ennen kuin ostaja hyväksyy tilauksen.

Sivusto käyttää kolmen valon järjestelmää: Vihreä valo ilmoittaa, että tuotetta on varastossa ja ostettavissa. Oranssi valo ilmoittaa, että tuotetta voidaan vielä tilata, mutta ero hyvän saatavuuden ja sen, että tuotetta ei ole varastossa on pieni. (Jos esimerkiksi kaksi ostajaa on samanaikaisesti tekemässä ostoa samasta tuotteesta, saattaa ensin tuotteen kohdalla olla oranssi valo, mutta kun tuotetta lisää ostoskoriin, voi valo ollakkin punainen). Punainen valo ilmoittaa, että tuotetta ei ole tällä hetkellä varastossa, mutta on kuitenkin edelleen ostettavissa. Mikäli tuotetta ei ole ostohetkellä varastossa, Kärcher toimittaa nämä tuotteet ostajalle, kun tuotteita on jälleen saatavissä. Ostaja maksaa samalla tilauksella erikseen lähetetyistä tuotteista kuitenkin vain yhden kerran toimituskulut.

 Ellei toisin ole kirjallisesti sovittu Kärcher tuotteita myydään ja niitä voi ostaa vain Suomeen ja käytettäväksi Suomen rajojen sisäpuolelle. Kärcher ei toimita tuotteita osoitteisiin, jotka sijaistsevat Suomen Rajojen ulkopuolella. Tuotteiden ostaja sitoutuu noudattamaan vientirajoituksia.

Jos Kärcher tunnistaa henkilön, joka harjoittaa vientiä tuotteiden kanssa. Kärcher voi lopettaa tuotteiden toimittamisen, vaikka ostaja olisikin jo ostamistaan tuotteista maksanut.

Jos sinulta on jäänyt toimituksesta pois jokin tuote, sinun on ilmoitettava siitä meille seitsemän päivän kuluessa ostopäivästä.Toimitus tehdään Kärcherin yhteistyökumppanin reitin mukaisesti ja Kärcher ilmoittaa toimittajakumppaninsa tilausta tehdessäsi.

Jos ostaja erikseen pyytää ostamansa tuotteen tai tuotteet pikatoimituksella, Kärcher voi mahdollisuuksien mukaan lähettää paketin pikatoimituksena, mutta asiakas on velvollinen itse maksamaan erikseen kalliimman toimitusmaksun, perinteisen toimitustavan lisäksi.

Kärcher pidättää oikeuden toimittaa tavarat erissä ja kunkin erän katsotaan olevan sopimuksen mukainen.

Tilaamasi tuotteet toimitetaan noin 3 arkipäivä kuluessa tilauksesta ilmoittamaasi osoitteeseen. Saat toimituksen mukana pakkauslistan, joka toimii kuittina ostoksestasi ja mahdollisena takuutodistuksena.

Toimitamme tilauksia ainoastaan Suomeen.

Voit tilata tuotteita myös muuhun kuin kotiosoitteeseesi, esimerkiksi kesämökille tai työpaikalle. Vaihtoehtoisia toimitusosoitteita voit antaa tilausta tehdessäsi.
Tuotteiden hinnat näkyvät tuotesivuilla, tilauksen yhteenvedossa ja pakkauslistalla. Jos hinta halpenee tilauksen jälkeen, erotusta ei hyvitetä.

Ellei toisin ole kirjallisesti sovittu Karcherin kanssa, tuotteiden maksaminen hoidetaan Kärcheri tarjoamien maksuvaihtoehtojen avulla. Kärcher tarjoaa maksuvaihtoehdoksi luottokorttia (MasteCard tai Visa) sekä PayPal maksuvaihtoehtoa. Maksu käsitellään salattua yhteyttä pitkin.

Kaikki hinnat ovat Suomen valuutan mukaisia, eli hinnat ovat euroissa ja sisältävät alv 24%. Hinnat voivat muuttua ilman erillistä huomautusta.

Tilaamillasi tuotteilla on 14 päivän vaihto- ja palautusoikeus, ilmoittamalla siitä kirjallisesti (esim. kirjeitse, faksilla tai sähköpostitse). Palautettavan tuotteen pitää olla käyttämätön, myyntikelpoinen ja alkuperäispakkauksessaan. Palautuksen yhteydessä asiakkaan tulee täyttää palautuslomake, joka lähetettiin paketin yhteydessä. Tuotteita, joita ei ole ostettu Kärcherin verkkokaupasta ei voi palauttaa. Palautuksessa tulee asiakkaan huomioida kunnollinen paketointi, koska Kärcher Oy ei vastaa asiakaspalautuksissa rikkimenneistä tuotteista. Mikäli tuote vioittuu palautuksen yhteydessä huonosta pakkauksesta johtuen, Kärcher Oy ei korvaa tuotetta. Mikäli tuote on rikki tai viallinen tai olet saanut väärän tuotteen, voit lähettää sen asiakaspalautuksena varastollemme tutkittavaksi, osoitteeseen: Kärcher Oy, Ilvesvuorenkatu 12, 01900 Nurmijärvi ja pakettiin päälle merkintä ”Nettikauppa”.

Jos tuotteet on maksettu luottokortilla, summa hyvitetään luottokorttitilillesi. Muista tarkistaa hyvitys tiliotteestasi. Mikäli tuote on palautettu postitse, vie jonkin aikaa ennen kuin hyvitys näkyy tiliotteella.

Kuluttajatuotteillemme myönnämme 2 vuoden takuun.

Takuu kattaa materiaali- ja valmistusvirheet. Noudata tarkasti käyttö- ja asennusohjeita, sillä mm. tuotteen väärästä käytöstä, jäätymisestä tai laitteen putoamisesta johtuvat viat eivät ole takuunalaisia vikoja.

Takuuaikana tuotteessa ilmennyt takuunalainen vika joko korjataan tai tuote vaihdetaan toiseen. Menettely riippuu tuotteesta. Takuun perusteella tapahtuva vaihtaminen tai korjaaminen ei pidennä tuotteen alkuperäistä takuuaikaa.

Valmistajan valtuutettu huoltoliike päättää täyttyvätkö takuuehdot. Tilauksen mukana tuleva pakkauslista on takuutodistus, josta näet tuotteen takuuajan. Tuotteen ostopäivän näet pakkauslistasta. Säilytä se koko takuuaika. Pakkauslista toimii takuutodistuksena myös valtuutetuissa huoltoliikkeissä.

Mikäli tuotteessa havaitaan takuun ulkopuolinen vika, huolto tekee kustannusarvion ja voit itse päättää, haluatko korjauttaa tuotteen ilmoitetuin kustannuksin. Huolto veloittaa takuun ulkopuolisten vikojen tutkimisesta vähintään tarkastusmaksun.

Ota takuu- ja huoltoasioissa ensisijaisesti yhteyttä oman kotipaikkakuntasi valtuutettuun huoltoliikkeeseen. Huoltoliikkeet löydät meidän internetsivuiltamme. Tarvittaessa ota yhteyttä asiakaspalveluumme puh. 0207 413 600.

Voit lähettää viallisen tuotteen myös suoraan meidän keskitettyyn huoltoomme postitse osoitteeseen:

Kärcher Oy
Huolto
Ilvesvuorenkatu 12
01900 Nurmijärvi

Kärcher Oy maksaa lähetyskulut. Muista pyytää Postista tosite lähetyksestä. Huom! Lunastamme vain Suomesta lähetettyjä toimituksia.

Liitä mukaan pakkauslista. Jos pakkauslistaa ei jostain syystä ole, liitä mukaan tilaajan yhteystiedot ja mahdollisimman tarkka selvitys viasta.

Kun toimitat laitteen huoltoon, mukaan kannattaa liittää selvä kuvaus laitteen viasta.

Henkilötietojen kerääminen

Lue tarkka kuvaus henkilötietojesi keräämisestä kohdasta yleiset käyttöehdot.

Sopimukset ja niiden ehdot pysyvät vain Kärcher Oy:n ja asiakkaan välisinä.

1 Ostoskori

Kun siirrät tuotteen ostoskoriin, siirryt suoraan Ostoskori-sivulle. Ostoskori on ostotapahtuman ensimmäinen sivu (1/4).

Sivulla näet, mitä tuotteita ostoskorissasi on, niiden tuotenumerot, hinnat, määrät ja yhteissumman toimituskuluineen. Tuotteen nimestä pääset takaisin tuotesivulle. Voit muuttaa tuotteiden määrää valitsemalla tuotteiden määrän, kohdassa määrä.. Voit poistaa tuotteen ostoskorista valitsemalla Poista.

Jos muutat tuotteiden määrää tai poistat tuotteita, ostoskorin yhteissumma päivittyy automaattisesti. Kun haluat siirtyä maksamaan, klikkaa painiketta seuraava. Voit palata takaisin ostoksille klikkaamalla linkíä takaisin.

2 Tilaajatiedot ja toimitustapa

Jos olet jo aiemmin luonut Oma Kärcheriin, kirjaudu sisään palveluun, niin nimi- ja yhteystietosi haetaan valmiiksi tilaukseen Tilaajatiedot-sivulle. Halutessasi voit valita tai antaa tilaajatiedoista poikkeavan toimitusosoitteen Muu toimitusosoite –kohdassa.

Jos olet uusi asiakas tai sinulla ei ole palvelun verkkotunnuksia, sinulta pyydetään henkilötiedot-sivulla nimi ja osoite pakollisina tietoina. Anna viralliset nimi- ja yhteystiedot ilman lyhenteitä.

Antamalla sähköpostiosoitteesi saat tilausvahvistuksen myös sähköpostiisi. Sähköpostiosoitetta ei käytetä markkinointiin, ellet ole erikseen tilannut sähköpostitiedotteitamme.


3 Maksu- ja toimitustapa

Sivulla näytetään yhteenveto tilauksestasi: tilaajatiedot, toimitusosoite, toimitustapa ja tilauksen sisältö. Tarkista ostoskorin sisältö. Voit vielä muuttaa tilaajatietojasi palaamalla edelliselle sivulle. Voit muuttaa tilauksesi sisältöä palaamalla ostoskoriin tai verkkokauppaan valitsemaan tuotteita.

Voit myös keskeyttää tilaamisen Keskeytä tilaaminen –painikkeesta. Jos keskeytät, sinulta tarkistetaan haluatko samalla tyhjentää ostoskorin.
Valitse maksutapa, joka sopii sinulle parhaiten:

PayPal
Visa tai MasterCard

Tällä hetkellä toimitus tapahtuu vain Matkahuollon kautta.

4 Tilausvahvistus

Tilauksen hyväksymisen jälkeen saat tilausvahvistuksen. Tilausvahvistus-sivulta et voi enää palata taaksepäin muuttamaan tilaustasi.

Tilausvahvistus on tosite tekemästäsi tilauksesta ja varmistaa, että tilauksesi on vastaanotettu. Jos olet antanut sähköpostiosoitteesi, tilausvahvistus lähetetään sähköpostiisi. Voit myös tulostaa tilausvahvistuksen sivun ylä Tulosta sivu –linkistä.

Kärcher verkkokaupassa voit maksaa suoraan verkossa luottokortilla. Hyväksymme MasterCard ja Visa -luottokortit. Maksaessasi luottokortilla valitse maksutavat sivulla maksutavaksi luottokortti. Tämän jälkeen sinua pyydetään syöttämään luottokorttisi tiedot nähtyäsi tilauksen yhteenvedon. Seuraavat tiedot tarvitaan: kortin tyyppi (MasterCard tai Visa), numero, kortin turvallisuus numero ja voimassaoloaika.

Toimitustapa

Matkahuolto

Toimituskulut

12,50 €