eco!efficiency – enemmän ja tehokkaammin

Kärcherin nimi yhdistetään laatuun, suorituskykyyn ja uuden keksimiseen kaikkialla maailmassa. Kärcher tarkoittaa myös rimaa nostavaa puhdistustaitoa. Maailman puhdistusjärjestelmien markkinajohtajana Kärcher on yksi teknologisen kehityksen moottoreista myös muilla aloilla. Yli 600 tuotekehityspuolen työntekijäämme työskentelee koko ajan luodakseen yhä tehokkaampia, pitkäikäisempiä, taloudellisempia ja ympäristöystävällisempiä tuotteita ja prosesseja käyttäen apunaan viimeisintä teknologiaa designin ja tuotekehityksen ja -testauksen saralla. Tavoitteena on tarjota korkealaatuista palvelua tuotteen koko elinkaaren ajan aina käytöstäpoistoon ja kierrätykseen asti. Meitä ohjaa periaate, että asiakas tulee aina ensimmäisenä. Tämä periaate on erityisen selkeästi läsnä eco!efficiency-sarjan tuotteissamme, joissa tulevaisuuden vastuut on otettu huomioon suunnittelusta lähtien.

ecoefficiency header 2015

Ajan henkeä

Jos haluaa mennä eteenpäin ja muuttaa asioita, täytyy itse näyttää tietä. Ja pystyä näkemään pidemmälle. Kärcherin eco!efficiency-konseptin eri rakennuspalikoita kuvaavat siniset symbolit kertovat yhdellä silmäyksellä, miten ja missä Kärcherin innovaatioilla saavutetaan huomattavasti tehokkaampia tuloksia. Kärcher eco!efficiency on liitetty osaksi kaikkea toimintaamme ja se on tärkeässä roolissa yrityksemme kulttuurissa.

eco!efficiency High recyclability
eco!efficiency Reduced water consumption
eco!efficiency Less noise
eco!efficiency Intelligent energy efficiency
eco!efficiency Exemplary reparability
eco!efficiency Fit-for-purpose material selection
eco!efficiency Reduced CO2 emissions
eco!efficiency Optimised company processes
eco!efficiency Less waste water pollution
eco!efficiency Extended service life
eco!efficiency Correctly dosed cleaning agents
eco!efficiency Reduced material consumption
eco!efficiency Effective dust filtering
eco!efficiency comprehensive spare parts

Kaikki on mahdollista – vieläkin tehokkaammin

Tehokkuus ottaa monia muotoja: vähentynyt energiankulutus, suorituskykyiset polttomoottorit, pienempi puhdistusaineiden kulutus, pienempiin pakkauksiin mahtuvat tiivistetyt puhdistusaineet sekä rakenteiden kierrätettävyys ja/tai komponenttien määrän minimointi. Nämä ovat asioita, jotka ovat mahdollisia vain uusien ideoiden, innovatiivisten teknologioiden ja ennen kaikkea halun ja kyvykkyyden kautta.

Kärcher tarjoaa kattavan valikoiman eco!efficiency-luokan koneita ja puhdistusaineita, joilla käyttäjät useilla eri aloilla voivat saavuttaa loistavia puhdistustuloksia energiatehokkaasti ja ympäristöystävällisesti. Kärcher-koneet, joissa on eco!efficiency-tila, mahdollistavat vähäisen lian puhdistuksen alhaisemmalla teholla, jolloin kone rasittuu vähemmän ja samalla säästyy sekä energiaa että puhdistusainetta. Puhdasveriset Kärcher eco!efficiency -koneet taas tarjoavat kattavia teknisiä ominaisuuksia, joilla säästetään jatkuvasti energiaa, puhdistusaineita ja aikaa.


eco!efficiency T12/1

eco!efficiency -kuivaimuri: tehokas, taloudellinen ja hiljainen

eco!efficiency -kuivaimurit käyttävät 40 % vähemmän virtaa, mutta saavuttavat silti 98 % perusmallin imutehosta, mikä on enemmän kuin tarpeeksi päivittäisen ylläpitosiivouksen tarpeisiin. eco!efficiency-koneet ovat myös huomattavasti (ja mitattavasti) hiljaisempia, ja niiden melutaso onkin vain puolet perusmallista.

Otetaan esimerkiksi T12/1 eco!efficiency, joka tarjoaa optimoitua imutehoa suhteessa energiankulutukseen. Tämä imuri kumoaa vakuuttavasti sen vanhan väitteen, että tehokasta voisi parantaa vain lisäämällä tehoa. Mitä laitat sisään, sitä saat myös ulos. Kuivaimurit tehokkailla 750-wattisilla moottoreilla tarjoavat tarpeeksi tehoa toimistojen ja hotellien siivoukseen. Alle 200-wattisen imurin imuteho ei enää riittäisi, mutta imuteho kasvaa aina siitä ylöspäin mentäessä.

750-wattinen moottori tuottaa ihanteellisen määrän imutehoa, joka on enemmän kuin tarpeeksi poistamaan normaalit pölyt tekstiileistä ja kovilta pinnoilta. Tästä korkeammalla wattimäärällä saadaan enää vain marginaalisesti parempia tuloksia. Korkeampi imuteho saattaa myös vaikeuttaa korkeanukkaisten mattojen imurointia. Suurella imuteholla on siis hyvät ja huonot puolensa.

 

Erittäin suorituskykyinen HDS-E 8/16-4 M eco!efficiency

Kärcherin innovatiivinen HDS-E 8/16-4 M kuumavesipainepesuri asettaa uuden standardin energiatehokkuudelle ja on energiansäästöä ajatellen optimaalinen painepesuri: standby-tilan ansiosta jopa 40 % energiansäästö.

Kärcher HDS-E 8/16-4 M tuottaa kuuman vetensä 400 V AC -virralla, ja sitä voidaan siksi käyttää myös tiloissa, joissa pakokaasut ovat epätoivottuja tai kiellettyjä. Pesurin kolmessa mallissa, joiden lämmitystehot ovat 12, 24 tai 36 kW, on eco!efficiency-tila, jossa pesu toimii erityisen tehokkaasti 60-asteisella vedellä. Erittäin pinttynyttä likaa varten veden lämpötilan voi nostaa jopa 85asteeseen. Suuren tehonsa ja Servo Control -hallintajärjestelmänsä ansiosta 36 kW:n mallilla voidaan puhdistaa yhtäjaksoisesti jopa 80-asteisella vedellä. 12 kW:n mallin nopea lämmityskattila puolestaan mahdollistaa paljon lyhyemmän esilämmitysajan. Kaikissa HDS-E 8/16-4 M -painepesureissa on ruostumaton lämmityskattila, integroitu suojalaite kalkkiintumista vastaan, lukittava osasto varusteille ja työkaluille ja näppärä kallistusmekanismi pesurin liikuttelemisen helpottamiseksi.

Tehokkaasti eristetyn lämmityskattilansa ansiosta Kärcher HDS-E 8/16-4 M kuluttaa jopa 40 % vähemmän sähköä standby-tilassa, riippuen mallista ja käyttötarkoituksesta. Oheisessa kuvassa näkyy lämmön haihtuminen eristetystä lämpökattilasta (vasemmalla) ja eristämättömästä lämpökattilasta.

eco!efficiency HDS-E
eco!efficiency cleaning agent

eco!efficiency-sarjan puhdistusaineet

Suorituskykyiset puhdistusaineet ovat korvaamaton apu monissa puhdistustilanteissa, kun halutaan täydellisiä tuloksia. Tämä perusajatus tulee tuskin koskaan muuttumaan, mutta tehokkuuden ja ympäristönsuojelun kasvavat vaatimukset tulee ottaa huomioon. Täytyy löytää tasapaino puhdistustehon, käyttäjien turvallisuuden ja puhdistettavien materiaalien ja ympäristön suojelun välillä. Tämä tasapaino tulee säilyttää kaikissa tilanteissa. Kärcherin tuotekehityslaboratorioissa kehitetään jatkuvasti tulevaisuuden puhdistusaineita. Tämän tutkimus- ja kehitystyön tuloksena on syntynyt myös vakuuttava Kärcher eco!efficiency -puhdistusaineiden sarja.

 

Aina kaksi askelta edellä: eco!efficiency-tila

Merkittävä kehitys etenee luonnollisesti askel kerrallaan. Kärcherin eco!efficiency-tila on yksi tällainen askel kehityksen polulla. eco!efficiency-tilassa kone toimii automaattisesti tehokkaimmalla mahdollisella tavalla, ja tilan saa helposti päälle puhdistuksen aikanakin. Näin voidaan säästää huomattavasti energian, veden ja puhdistusaineen kulutuksessa. eco!efficiency-tila vähentää myös puhdistettavien materiaalien ja puhdistuskoneen itsensä kokemaa rasitusta, jolloin huoltoväli pitenee, palvelukustannukset alenevat ja kone kestää käytössä pidempään.

eco!efficiency Scrubber driers mode

Yhdistelmäkoneet eco!efficiency-tilalla

Useat Kärcherin yhdistelmäkoneiden vetokäyttöiset ja seisten ajettavat mallisarjat on jo varustettu eco!efficiency-tilalla. Tässä tilassa harjanopeus ja imuteho lasketaan kevyelle lialle sopivalle tasolle. Näin päästään loistaviin puhdistustuloksiin selvästi pienemmällä kulutuksella ja suojellaan samalla konetta turhalta kulumiselta. eco!efficiency-tilassa voidaan säästää energiankulutuksessa jopa 20 % ja veden ja pesuaineen kulutuksessa jopa 10 %. Vanhat tutut ominaisuudet, kuten älykäs DOSE-annostelija ja vaihdettavat harjaosat, tehostavat puhdistusta entisestään. Uusia ideoita ja teknologisia innovaatioita on jo kehitteillä ja testauksessa, joten tehokkuuteen voidaan odottaa vielä huomattavia parannuksia jo lähitulevaisuudessa.

 


Korkeapainepesua eco!efficiency-tilassa

Toimintaperiaatteensa vuoksi kuumavesipainepesurit vaativat enemmän energiaa ja lisättyjä puhdistusaineita hankalan lian poistoon. Siltikin, kuumavesipainepesu on paljon tavallista "letkutusta" energiatehokkaampi puhdistusmenetelmä. Painepesulla saavutetaan vastaavia pesutuloksia huomattavasti vähemmällä vedenkäytöllä. Kärcher HDS -painepesureita voi kuitenkin käyttää myös paljon normaalia pesua vaativampiin puhdistustehtäviin, joita ei voisi edes kuvitella tekevänsä käsin pelkän veden ja pesusienen avulla. Kuumavesipainepesurin käyttämä lämpöenergia saadaan nopeasti takaisin säästetyssä veden ja puhdistusaineen määrässä. Huomattava ajansäästö on myös yksi painepesun taloudellinen etu.

Uudet Kärcher HDS -painepesurit eco!efficiency-tilalla pystyvät vieläkin tehokkaampiin suorituksiin. Kun eco!efficiency-tila on päällä, veden lämpötila säädetään 60 asteeseen, koska 60 astetta riittää paremmin kuin hyvin useimpiin kevyisiin tai keskivaikeisiin puhdistustöihin. eco!efficiency-tilan ansiosta Kärcher HDS saavuttaa täydellisen tasapainon puhdistustehon ja energiankäytön välillä, tinkimättä lainkaan tuloksista.

 

eco!efficiency High-pressure cleaners mode