Raision PesuAsema.fi tuottaa puhtaita autoja

Autojen itsepalveluhallit ovat lisääntyneet kaikkialla Suomessa, ja niitä löytyy niin perusvarustuksella kuin kattavalla paketilla, josta löytyy ratkaisut aina imuroinista automattojen puhdistamiseen. Tällainen täyden varustuksen halli löytyy nyt myös Raision Ratakadulta, jossa sijaitsee yksi Huoltoliike Tuomisen toimipisteistä. Kärcherin valtuutettuna huoltokumppanina toimiva yritys sai uudelle hallilleen osuvan nimen, PesuAsema.fi.

Raision PesuAsema.fi

Raision PesuAsema.fi tuottaa puhtaita autoja - Itse pesemällä, sekä toimii myös koulutustilana

Huoltoliike Tuomisen toimitusjohtaja Tero Seppälä kertoo, että uusi halli ei lähde hakemaan hinnalla asiakkaita muilta autopesuloilta. Se on kehittänyt konseptin, joka täydentää toimintaa täysin erilaisella palvelupaketilla.

”Meidän hallia voi toki varata netistä, mutta ihan suoraan kadulta tänne ei pysty tulemaan. Jokainen käyttäjä käydään perehdyttämässä laitteisiin, jolloin samalla katsotaan mitä kaikkea asiakas tarvitsee. PesuAseman käyttö perustuu pääasiassa sopimusasiakkuuteen. Painepesurin lisäksi löytyy muun muassa märkä-kuivaimuri, tekstiilipesuri ja höyrypuhdistin. Myös akkukäyttöisiä käsityökaluja on käyttävissä aina ruuvinvääntimestä kiillotuskoneeseen.”

Vanha halli valjastettiin tehokäyttöön

Hallitila oli jo ennestään huoltoliikkeen käytössä. Sitä käytettiin laitteiden pesemiseen, joten nyt ennen tätä vajaakäytöllä ollutta tilaa voidaan hyödyntää tehokkaammin. Hallin varusteiden lisäksi myös pinnat on suunniteltu vaativaan pesukäyttöön, kestämään kosteutta ja mekaanista rasitusta. Yksi merkittävä yksityiskohta on seinävuorauksen ja lattian rajapinta, joka on tiivistetty siten, ettei lattialta kimpoava vesi pääse seinärakenteiden sisään. Hallista löytyy myös siirrettävä sinivalo, joka sopii maalipinnan tarkempaan tarkasteluun.

Pesuaseman käyttäjäkunnan on suunniteltu koostuvan useista erikoispalvelua tarvitsevista kohderyhmistä. Osa tarvitsee siistiä tilaa huolellisemmalle autopesulle tai vaikkapa sisätilojen perusteellisempaan puhdistamiseen. Käyttäjäkunta voi ulottua taksiautoilijoista erikoisajoneuvojen rakentelijoihin ja autofiksareihin, joilla ei ole omaa tilaa käytössään. Halli soveltuu myös autojen teippaamiseen. Tätä tarkoitusta varten hyllystä löytyy Kärcher SG 4/4 -höyrypuhdistin, jolla vanhat teipit lähtevät isommastakin pinnasta nopeasti ja siististi irti.

Vaahdotuslaitteen käyttäminen Kärcher-painepesurilla pestessä

Vaahdotuslaite takaa nopean vaahdon levityksen ja säästää pesuainekuluissa. Se avulla pesuvaahto saadaan myös vanteisiin ja muihin ahtaisiin kohteisiin. Kun pesukahva varustetaan pikaliittimellä, käy suihkuputken vaihtaminen vaahdottimeen nopeasti ilman kierreliitinten avaamista.

Auton mattojen puhdistus

Matot puhtaiksi. Pesuhallin seinällä olevassa telineessä pesuaineen levitys, harjaus ja mattojen huuhtelu käy vaivattomasti. Pystyasennossa matot myös kuivuvat nopeammin.

Uudet ratkaisut esillä aidossa käyttöympäristössä

Tero Seppälä kertoo, että ajoneuvon puhdistuksiin keskittyneet yritykset, pesuhallit sekä muut alan ammattilaiset ovat yritykselle merkittäviä asiakasryhmä, jota voidaan nyt palvella entistä monipuolisemmin.

”Toimitamme niille paljon laitteita aina painepesureista letkuratoihin ja tekstiilipesureihin. Halli palvelee hyvin näyttely- ja koulutustilana sille, kuinka laitteet toimivat ja miten asennukset kannattaa tehdä.”

Pesujärjestelmän sydämenä toimii kiinteästi seinään asennettu Kärcher HD 13/12-4 St -painepesuri, josta lähtee letkuradat molemmille puolille hallia. Pesuaineena toimii Kärcher RM 838 -vaahtopuhdistusaine, joka levitys tapahtuu erillisten pesuainepistoolien kautta. Mikäli asiakas haluaa käyttää omia pesuaineitaan ja levittää ne painepesurilla, on sekin mahdollista. Tätä varten on varattuna pesuainepullolla varustettuja vaahdottimia, jotka voidaan asentaa pikaliittimen avulla pesurin suihkuputken tilalle.

”Pesuri on osoittautunut erinomaiseksi valinnaksi tähän käyttöön. Ikuisuuskysymys: paljonko tekee painetta, nousee aina joskus esiin. Useimmissa autonpesuhommissa vesimäärä on kuitenkin vähintään yhtä tärkeä ominaisuus. Tämän laitteen 120 baaria riittää vallan mainiosti, kun vedentuotto on 1300 litraa tunnissa. Ja tämmöisiin pesuhalleihin kannattaa aina valita kiinteästi asennettava pesuri ja kunnon letkuradat”, Tero Seppälä suosittelee.

Tekstiilipesurit ovat autofiksareiden suosiossa

Haastattelun jälkeisenä päivänä hallin oli tulossa koulutustapahtumaan ryhmä autodetailing-ammattilaisia. Tero Seppälä kertoo tämän kohderyhmän arvostavan laadukkaita työkaluja ja myös jakavan innokkaasti tietoa siitä mikä ratkaisu toimii mihinkin erikoistarpeeseen. Yksi laite on noussut tässä joukossa todelliseen suosioon.

”Se Kärcher Puzzi-tekstiilipesuri. Niitä menee paljon ja autofiksareille. Ja ovat ahkerassa käytössä. Todellisia tehotyökaluja, joilla saatetaan tehdä useamman auton peruspesut päivässä. Noihin hommiin ei kannata pikkulaitteilla lähteä.”           

Kiinteästi asennettu Kärcher-painepesuri

Tero Seppälä kertoo, että kiinteä painepesuri säästää lattianeliöitä. Ne on myös mitoitettu kestämään jatkuvaa, intensiivistä käyttöä. Letkuratojen avulla myös pidemmät työskentelyjaksot sujuvat ergonomisesti ja hallin lattia saadaan pidettyä vapaana letkuista.

Kärcher höyrypuhdistin, tekstiilipesuri ja märkä-kuivaimuri

Höyrypuhdistin, tekstiilipesuri ja märkä-kuivaimuri. Pesuhallista löytyy laadukkaat laiteet myös auton sisätilojen ja erikoiskohteiden puhdistamiseen.

Lue lisää:

Kärcherin painepesurit ammattikäyttöön

Painepesurit vaativaan ammattikäyttöön

Markkinajohtajan kattavasta valikoimasta löytyy sopivat pesutyökalut joka lähtöön: kodin satunnaisista pesuaskareista raskaaseen, päivittäiseen ammattikäyttöön; kylmästä vedestä kuumaan veteen; pienistä siirreltävistä pesureista kiinteästi asennettaviin pesujärjestelmiin; sähkövirralla toimivista painepesureista polttomoottorikäyttöisiin.

Tutustu koneisiin >>

Kärcherin tekstiilipesurit ammattikäyttöön

Tekstiilipesurit

Tekstiilipesuri on mitoitettu päivittäiseen ammattikäyttöön. Se sopii ihanteellisesti erilaisten tekstiilipintojen, kuten mattojen, huonekaluverhoilun tai auton penkkien puhdistukseen.

Tutustu koneisiin >>

Kärcherin ajoneuvonpesukoneet

Ajoneuvonpesukoneet

Kokonaisratkaisut ajoneuvopesuun. Kärcher tarjoaa täydelliset ratkaisut henkilöautojen ja hyötyajoneuvojen puhdistukseen, autonpesukoneista itsepalvelupesulaitteisiin. Ratkaisut voidaan räätälöidä yksilöllisesti tarpeen mukaan aina ulkoasua myöten. Palvelumme kattavat kaiken suunnittelusta asennukseen ja käyttöönottoon, ylläpitoa ja huoltoa unohtamatta

Lue lisää >