Saarijärven koulu- ja kulttuurikeskus

Saarijärven koulu- ja kulttuurikeskus palvelee monipuolisesti seitsemän päivää viikossa

Saarijärven koulu- ja kulttuurikeskus on mainio esimerkki siitä, kuinka oppimisympäristö viedään kerralla nykyaikaan ja tiloista rakennetaan samalla mahdollisimman monikäyttöisiä. Kahdessa vaiheessa valmistunut rakennus sai loppusilauksen vuonna 2022. Vierailimme paikanpäällä helmikuisena perjantaina, sopivasti päivä ennen talon virallista avajaisjuhlaa.

”Ja ne juhlat pidetään täällä, kulttuurisalissa. Aamusta tässä oli mykkäelokuvaesitys, jota säestettiin elävällä musiikilla. Ja kohta tämä palvelee ruokailutilana, kun ensimmäiset oppilaat tulevat syömään”, Sini-Tuulia Mäntynen, kaupungin siivoustyönohjaaja esittelee.  

Kolme erilaista yhdistelmäkonemallia

Rakennuksen monipuolinen käyttö näkyy siinä, että myös siivousvuorot rytmitetään sen mukaan, miten tilat ovat vapaana. Kun mukaan lasketaan lukio ja perusopetuksen luokat 1-9 sekä henkilökunta, nousee päivittäinen käyttäjämäärä tuhannen paikkeille. Näiden lisäksi rakennuksessa toimii Viitasalo-opisto, kuvataidekoulu ja kansalaisopisto, joiden tiloissa on paljon ilta- ja viikonloppukäyttöä. Rakennuksesta löytyy myös kaupungin keskuskeittiö. Siivottavaa pinta-alaa löytyy noin 10 000 neliön verran.

Nykykäytännön mukaan pintoja myös siivotaan niiden likaantumisen mukaan, ei orjallisesti tietyllä viikko tai päivärytmillä. Yhtenä esimerkkinä Sini-Tuulia Mäntynen mainitsee monipuolisessa käytössä olevan Väinö Viitasalo -salin:

”Vaalea parkettilattia ajetaan normaalisti kahteen kertaan viikossa yhdistelmäkoneella. Siivooja näkee tabletilta salin käyttöasteen ja voi tarvittaessa käydä vaikka mopin kanssa tekemässä välisiivouksen. Tilassa kokoontuu esimerkiksi joogaryhmiä, joten onhan se mukavampi olla lattialla, joka on pölytön.”

Ensimmäisen kerroksen yhdistelmäkoneena toimii Kärcher BD 50/40. Käyttäjät ovat tykänneet seisten ohjattavasta koneesta, joka mahtuu kulkemaan myös ahtaista väleistä ja hissimatkan jälkeen myös 2. ja 3. kerroksen siivoamiseen. Joitakin tiloja, kuten alakerran käytäviä ja ruokailutilana toimivaa kulttuurisalia ajetaan koneella joka arkipäivä. Toisen kerroksen pienemmästä siivoustilasta löytyy vielä yksi yhdistelmäkone, perässä käveltävä BD 43/25.

”Luokkatilat ovat niin tiukkaan kalustettuja, että sillä käytämme usein pienempiä BR 30/4 -yhdistelmäkoneita. Niillä pestään myös pukuhuoneet. Akkukäyttö ja helppo liikuteltavuus ovat näiden pystymallisten koneiden valtti. Luokkahuoneita ajetaan myös isommilla yhdistelmäkoneilla, jolloin saadaan muun muassa parempi harjapaine. Tämä vaatii ensin kalusteiden siirtämisen, joten se tehdään harvemmin ”, Sini-Tuulia Mäntynen mainitsee.

Kärcher yhdistelmäkone

Kulttuurisali ja sen lähellä olevat käytävä ajetaan joka päivä yhdistelmäkoneella. Neliöitä on paljon, joten seisaaltaan ajettava malli tuo sopivasti sekä nopeutta että kalusteiden välissä tarvittavaa kompaktia kokoa.

Pystymallinen yhdistelmäkone

Pienemmät pystymalliset yhdistelmäkoneet kulkevat kevyesti kohteesta toiseen. Niillä pestään monipuolisesti tiloja aina opetusluokista pukuhuoneisiin ja akuutteihin siivoustarpeisiin.

Ajorampit kynnyksiin

Palo-ovissa vaadittavat korkeat kynnykset ovat haasteena yhdistelmäkoneiden liikuttelulle. Ratkaisuna käytetään siirrettävää ajoramppia.

Kengät jätetään eteiseen

Vierailun alkajaisiksi olemme jättäneet suomalaiskodeista tuttuun tapaan kengät eteiseen. Käytäntö on voimassa rakennuksen kaikissa opetustiloissa. Tekstiilimattoja on käytössä opetustiloihin johtavien käytävien varrelle sijoitetuissa solutoreissa, mutta käytävillä ja opetusluokissa on kuivapuristelaatta, joka pestään yhdistelmäkoneella. Myös kumimattoa löytyy tiloista runsaasti. Varsinkin käytävillä havaittiin, että laatan pintaan jää herkästi jäännöskosteutta. Siihen auttaa koneiden hyväksi havaittu kuivausteho ja käytettyyn vesimäärään mitoitettu sopiva ajonopeus. 

”Rakennuksessa on muutamia käytäviä ja myös yksi portaikko, joissa kuljetaan kengillä ja luonnollisesti niitä on mahdoton pitää samaan tapaan joka hetki hiekattomina, kuten muita tiloja. Pääsääntöisesti täällä liikutaan sukkasillaan tai sisäkengillä. Rakennuksen iltakäyttökin on hinnoiteltu sen mukaan, kuljetaanko siellä ulkojalkineilla vai ei. Esimerkiksi kulttuurisalissa olevat iltatilaisuudet ovat tyypillisesti sellaisia, joihin tullaan kengillä”, Sini-Tuulia Mäntynen kertoo. 

Mattoimuri pitää solutorit pölyttöminä

Luokkatilojen välillä olevilla solutoreilla lattiamateriaalina on tekstiililaatta. Ensimmäisessä rakennusvaiheessa valmistuneessa osassa on silmukkarakenteinen versio ja toisessa on osassa käytetty Flotex-mattoa. Entä miten nämä vaaleasävyiset tekstiilipinnat on saatu pidettyä puhtaina?

”Mattoimurit ovat meillä todella ahkerassa käytössä. Niillä imuroidaan päivittäin ulko-ovien lähellä olevia kuramattoja ja näiden solutorien siivouksessa ne palvelevat kaksi kertaa viikossa. Tehokas mattoimuri on ihan välttämätön työkalu. Tekstiilissähän eivät villakoirat näy, joten silmällä ei välttämättä heti huomaa onko pölynpoisto tehty säännöllisesti”, Sini-Tuulia Mäntynen selvittää.   

Solutorien matot myös pestään neljä kertaa vuodessa. Tämä tapahtuu koulujen loma-aikoina, jolloin matoille jää reilusti kuivumisaikaa. Työkaluna toimii Kärcher BRC 40/22 C -matonpesukone. Lisäksi siivoustilasta löytyy myös Kärcher Puzzi 10/1 -tekstiilipesuri, jota käytetään akuutissa tahranpoistossa.

Lattiamateriaali

Käytävillä on vaaleita laattoja ja saumoja. Siivoustyönohjaaja Sini-Tuulia Mäntynen kertoo, että pinnat on saatu pidettyä uuden veroisina. Työtä helpottaa se, että rakennuksessa liikutaan erittäin vähän ulkojalkineilla.

BRC 40/22 C -matonpesukone

Solutorien vaaleat tekstiilimatot pestään koneellisesti neljä kertaa vuodessa. Kaikki kalusteet ovat nopeasti siirrettävissä, joten työ käy ripeään, kun käytössä on BRC 40/22 C -matonpesukone.

Puzzi 10/1 -tekstiilipesuri

Tekstiilipintojen tahranpoistossa käytetään Puzzi 10/1 -tekstiilipesuria. Se on nopea ottaa käyttöön eivätkä koneen puhdistusrutiinitkaan vie paljon aikaa.

Siivoustiimi mukana suunnittelussa

Miten siivous on otettu uuden rakennuksen suunnittelussa huomioon? Saadaanko tilat pidettyä puhtaina siivoustiimissä olevan kuuden henkilön voimin, kun töitä tehdään kahdessa vuorossa kello 6.00 ja 20.00 välillä?

”Saimme olla mukana jo suunnitteluvaiheessa ja tiedettiin jo silloin tulevista materiaaleista. Onhan uudessa rakennuksessa monta yksityiskohtaa, jonka myöhemmin ehkä tekisi toisin ja jokunen pistorasiakin on lisätty. Mutta kyllä täällä kaikki toimii. Ja joillekin asioille, kuten palo-ovien korkeille kynnyksille on vaikea tehdä mitään", Sini-Tuulia Mäntynen mainitsee.

Lopuksi tutustumme vielä kulttuurisalin kalusteisiin, jossa on kaksi siivoojan arkea helpottavaa yksityiskohtaa. Kun tuolin nostaa pöydän alla oleviin kiinnikkeisiin, mahtuu yhdistelmäkone tai moppi hyvin alle. Ja pöydän jaloista kaksi on varustettu pienillä pyörillä. Kun toisesta päästä vähän kohottaa, siirtyy pöytä pienellä lihasvoimalla lähes äänettömästi paikasta toiseen - nerokasta!

Sini-Tuulia Mäntynen ja Kennet Michelsson

Siivoustyönohjaaja Sini-Tuulia Mäntynen ja Kärcherin Kennet Michelsson kävivät uuden rakennuksen siivoussuunnitelman yhdessä läpi ja laativat sen pohjalta ehdotuksen tarvittavista laitteista. Osa koneista otettiin käyttöön heti rakennuksen ykkösosan valmistuttua ja loput viime vuonna.

Jätteiden lajittelupisteitä löytyy jokaisesta solusta

Jätteiden lajittelupisteitä löytyy jokaisesta solusta.

Lue lisää:

Kärcher-pölynimurit ammattikäyttöön

Pölynimurit

Mallistosta löytyy oikea ratkaisu kaikkiin ammattilaisten tarvitsemiin käyttökohteisiin. Tarjolla on laitteita aina pienistä pystymallisista mattoimureista suurempiin harjakoneisiin ja akkutoimisiin versioihin.

Tutustu laitteisiin >>

Kärcher märkä-kuivaimurit ammattikäyttöön

Akkukäyttöiset siivouslaitteet ammattilaisille

Kärcherin akkukäyttöiset laitteet vastaavat täydellisesti siivoustyön ergonomialle, työturvallisuudelle ja tehokkuudelle asetettuihin vaatimuksiin. Jo kahdeksan siivouslaitetta, joita voi käyttää samalla 36 V -tehoakulla ja -pikalaturilla!

Tutustu tuotteisiin >

  Kärcherin puhdistusratkaisut ammattikäyttöön

Asiakastarinat ja käyttövinkit

Tutustu Kärcherin asiakastarinoihin ja ammattilaisten antamiin käyttövinkkeihin täällä