Timo Lepistö

Kärcher 40 vuotta Suomessa: Timo Lepistö aloitti Kärcher-painepesureiden myynnin vuonna 1983

Keräsimme aineistoa Kärcher Oy:n 40-vuotishistoriikkiin. Esitettiin kysymys siitä, kuka myikään ihan ensimmäiset pesurit? Vieläkö löytyisi joku virassa oleva myyjä, jonka kanssa voisi muistella 1980-luvun alun myyntiä ja markkinoita. Esiin nousi nimi Timo Lepistö, joten lähdimme tapaamaan häntä Klaukkalan K-Rautaan.

”No kesätöissähän minä olen. Jäin jo virallisesti eläkkeelle, mutta tulin taas kesäksi tuttuihin hommiin, kun kauppias Pasi Korpisaari pyysi.”, esittelee Timo Lepistö itsensä. 

Timo Lepistön pitkä ura koneiden ja työvälineiden parissa alkoi Teknillisestä koulusta, jonka jälkeen hän meni töihin Keskon konekorjaamolle. Myyntipuolen hommat alkoivat vuonna 1981 Hyvinkään K-Maataloudessa. Painepesurit olivat tuolloin Suomessa perin harvinaisia, mutta vuonna 1983 koitti hetki, jolloin sellainen piti myydä. Vuosi oli sama, jolloin Kärcher Oy aloitti Suomessa.

”Tai en minä sitä pesuria varsinaisesti myynyt, Pena tuli kauppaan ja pyysi hankkimaan Kärcherin pesurin. Mistä lienee pesurista kuullut, kun ei niitä tuolloin juuri mainostettukaan. Se oli kylmävesipesuri HD 820 ja on perheellä vieläkin käytössä”, Timo Lepistö tietää.

Eipä mennyt pitkään, kun hän jo myi toisen Kärcherin. Se oli malli HD 1000 SEI ja ostajana Hyvinkään seurakunta. Kuumavesipesurin olivat tuolloin vielä harvinaisia. Ensimmäiset kaupat sellaisesta tehtiin vuonna 1985 ja uutuuslaite lähti Palvan maatilalle Hyvinkäälle.

Timo Lepistö ja Esa-Pekka Seppäläinen

Vuonna 1984 lanseerattu Kärcher HD 555 oli aikanaan ensimmäinen kuluttajakäyttöön suunniteltu painepesuri. Siitä alkoi myös Kärcher Oy:n kasvutarina Suomessa. Timo Lepistö ja Kärcherin aluepäällikkö Esa-Pekka Seppäläinen kertovat, että korkeapainepesu oli monelle uusi menetelmä, joten erilaiset esittelypäivät olivat tehokas myynninedistäjä.

Maatalouskaupat olivat painepesureiden ensimmäinen tärkeä myyntikanava

Hyvinkäältä Lepistön tie vei Nurmijärven K-Rautakauppaan ja sieltä nykyiseen toimipisteeseen Klaukkalan K-Rautaan. Työnantajana oli vuoteen 1992 Kesko ja siitä lähtien perheyritys Olavi Korpisaari Oy. Alkuaikoina maatalouteen erikoistunut kauppa oli erittäin vahva painepesureiden jakelukanava. Tämä oli varsin ymmärrettävää, sillä korkeapainepesurit ja varsinkin kuumavesipesurit yleistyivät juuri maatilojen kautta.

Timo Lepistö muistelee mieluisina hetkiä, jolloin asiakkaan erikoisempiinkin tarpeisiin on löytynyt sopiva pesuri. Ensimmäisen kiinteän korkeapainepesurin hän muistaa myyneensä Koneen henkilöstöravintolaan 1980-luvun puolivälissä. Samanlainen meni myös Kytäjän kartanon sikalaan. Sinne tuli myös huoltokeikka, kun pesuri oli lähtenyt itsestään käyntiin. Tarkempi vika-analyysi paljasti korkeapaineletkusta hampaanjäljet. Joku jyrsijä oli onnistunut syömään korkeapaineletkun poikki.

”Kuumavesipesurit olivat kyllä hyvä keksintö. Kärcherin Harri Ekbergin kanssa mentiin kerran katsomaan nurmijärveläisten kaalinviljelijöiden laatikonpesuratkaisua. Desinfiointiainetta käytettäessä laatikoille piti jättää varoaika, jotta aine haihtuu pois. Keksittiin desinfioida ne kuumavesipesurin höyrytoiminnolla. Saatiin koko prosessi kerralla sujuvammaksi ja asiakas oli todella tyytyväinen”, Timo Lepistö kehaisee.

Esittelykoneet tekivät hyvin kauppansa

Alkuaikoina oli tyypillistä, että vähänkin erikoisempiin kohteisiin mentiin esittelykoneen kanssa. Ja jos tarve oli etukäteen hyvin kartoitettu, niin varsin usein tuli kaupat ja se esittelykone jäi asiakkaalle. Monen rautakaupan myyjän tavoin Timo Lepistö myy koneita sekä kuluttajille että ammattikäyttöön. Entä miten asiakkaat ovat muuttuneet vuosien aikana?

”Ammattiostajien puolella yllättävän vähän. Tärkeänä tehtävänä on ansaita asiakkaan luottamus. Kaiken keskiössä on selvittää asiakastarve huolellisesti. Kun tämä on selvillä, suositellaan siihen hommaan parhaiten sopivaa pesuria. Tällainen asiakas ostaa sitten toisenkin kerran meiltä ja osaa kysyä tuttua myyjää”, Timo Lepistö neuvoo.

Yhtenä esimerkkinä rautakaupan pesurinostajista hän mainitsee kuljetuspalveluita tarjoavat pienyrittäjät. K-Raudan hyllyssä perustuotteena on Kärcher K5 -painepesuri, jota myydään paljon ja joka on usein myös tarjouksessa. Jos asiakkaalla on vaikkapa takseja tai pakettiautoja pestävänä, niin Lepistö suosittelee aina HD-sarjan koneita, esimerkiksi mallia HD 5/15.

”Molemmat hyviä pesureita, K5 ja HD 5/15. On hyvä, että meillä on nämä siinä samassa hyllyvälissä esillä. Minä kerron kumman itse valitsisin juuri tähän käyttöön. Ja asiakas tekee päätöksen. Enpä juuri muista, että koneita olisi tarvinnut takaisin ottaa”, Timo Lepistö päättää.   

Timo Lepistö

Timo Lepistö myi ensimmäisen Kärcher pesurinsa 40 vuotta sitten, vuonna 1983, jolloin myös Kärcher Oy aloitti toimintansa Klaukkalassa. Kuva on otettu Klaukkalan K-Raudassa, josta Timo ehti jo jäädä eläkkeelle, mutta tuli sesongiksi 2023 kesätöihin.