Oleskelutilojen siivous: vinkit pölyn ja lian puhdistamiseen

Oleskelutilojen siivous on hyvin tärkeää. Hyvin siivotut makuu- ja olohuoneet vaikuttavat merkittävästi kotisi viihtyvyyteen. Tässä muutamia vinkkejä oleskelutilojen siivoukseen - näillä saat pidettyä kotisi puhtaana mahdollisimman vähällä vaivalla.

Kärcher tips for cleaning living spaces

Siisti koti, siisti mieli

Puhtaus ja siisteys rinnastetaan usein toisiinsa. Ne ovat kuitenkin kaksi täysin erillistä asiaa. Epäsiistin kodin puhdistaminen on tarpeettoman  vaikeaa ja vie paljon aikaa, ja siksi suosittelemme, että tavarat laitetaan paikoilleen ennen siivoustyön aloittamista.

Oleskelutilojen siivous - tavarat paikoilleen

Helpoin tapa pitää huone siistinä on laittamalla tavarat aina käytön jälkeen niille kuuluville paikoilleen. Näin sotkuista kaaosta ei pääse edes syntymään. Hyvä nyrkkisääntö on, että alle 2 minuuttia vievät askareet tulisi hoitaa heti, sen sijaan että ne lisätään loputtomalle tehtävälistalle. Kaikilla tavaroilla tulisi olla oma paikkansa. Tarkoitukseen sopivat korit ja laatikot pitävät pinnat vapaina tavaroista, mutta niidenkin tavaramäärästä tulee huolehtia aina silloin tällöin. Älä ylitäytä hyllyjä ja ikkunalautoja, sillä muuten tarvitset paljon aikaa tavaroiden siirtelyyn siivotessa.

Minimalism

Oleskelutilojen siivous - minimalismi

Kokonaisia kirjoja on kirjoitettu tästä kuumasta aiheesta - minimalismista. Mitä vähemmän sinulla on tavaraa, sitä vähemmän niille tarvitsee olla säilytystilaa ja oleskelutilojen siivous helpottuu. Kuulostaa jopa liian helpolta, mutta ajatuksen käytäntöön vieminen on ihan oma lukunsa. Tavaroiden lajittelu kannattaa tehdä pala kerrallaan, sen sijaan että yrität ratkaista koko kodin tavarapaljouden ongelmat yhtenä viikonloppuna.

Voi olla apua, jos kysyt itseltäsi: haluammeko todella pitää matkamuistoja kirjahyllyssä? Olisiko aika laittaa vanhat dekkarit kiertoon? Milloin viimeksi käytin juuri tuota vaatetta? Sinun ei tarvitse tehdä kodillesi raakaa konmaria - muutamastakin turhuudesta eroon hankkiutuminen voi tuota kouriintuntuvaa helpotusta arkeen ja siivoukseen. Kun pääset eroon ylimääräisestä tavarasta, siivouksesta tulee huomattavasti helpompaa.

Oleskelutilojen siivous - helppohoitoiset huonekalut

Kun valitaan huonekaluja tai vaikkapa lattiapintoja, olisi hyvä pitää mielessä miten nämä puhdistetaan. Avohyllyt näyttävät todella kivoilta, mutta tarjoavat hienon paikan pölylle mihin laskeutua. Ovelliset kaapit ja laatikostot on helpompi pitää puhtaana, kunhan ne eivät ole liian täynnä. Esineet, joita käytetään usein tulisi olla helposti saatavilla. Pintojen materiaali ja design näyttelevät myös tärkeää roolia. Joissakin huonekaluissa näkyy joka ikinen pölyhiukkanen; yksiväriset tummat, sileät pinnat ovat erityisen herkkiä. Vinkki: pöly näkyy huonommin erilaisilla puupinnoilla tai niiden jäljitelmillä.

Siivousaskareet olo- ja makuuhuoneessa

Oleskelutilojen siivous - pölyjenpyyhintä

Kuvittelepa tämä: koti hohtaa ja on vastasiivottu lattiasta kattoon. Ikkunat ja ovet laitetaan kiinni perusteellisen tuuletuksen jälkeen - ja silti huonekaluille on leijaillut jo pieni pölykerros. Valitettavasti kaikenlainen pyyhkiminen ja moppaaminen on vain hetken apu, sillä pölyn kertyminen ihmisasumukseen on väistämätöntä.

Kärcher tips for dusting surfaces

Mistä pöly tulee?

Kun pölyhiukkasta katsotaan mikroskoopilla selviää, että se on sekoitus erilaisia ja erikokoisia keskenään sekoittuneita partikkeleita. Siinä on vähän kaikkea aina kuolleista ihosoluista maton kuituihin, lemmikkien karvoja ja hienoa pölyä - ja aikamoinen kokoelma kaikkea ei-toivottua kuten pölypunkkeja, bakteereja ja homeitiöitä. Partikkeleiden koosta ja painosta riippuen pöly kertyy joko nurkkiin tai pyörii huoneilmassa laskeutumatta mihinkään.

Kotitalouden pölyn koostumus vaihtelee huoneittain, alueittain ja asuinrakennusten sekä siinä asuvien ihmisten ja heidän elämäntyylinsä mukaan. Valtaosa liasta kulkeutuu kotiin kengänpohjissa tai lemmikkien mukana. Sitä varten on hyvä olla sisäänkäynnin yhteyssä jonkinlainen tarkoitukseen sopiva matto ja/tai rappuralli, johon jalat pyyhitään. Noki, sieni-itiöt ja siitepöly kulkeutuvat kotiin ilmateitse.

Kumpi tuli ensin: pölyjen pyyhintä vai imurointi?

Tästä aiheesta on vaihtelevia mielipiteitä. Jos imuroit ensin, osa pyyhitystä pölystä voi päätyä puhtaalle lattialle. Toisaalta, imurointi nostaa aina ilmaan pölyä, joka voi taas päätyä juuri pyyhityille pinnoille. Useimmissa tapauksissa järkevintä olisi kuitenkin aloittaa pölyjen pyyhkimisestä ja imuroida sen jälkeen. Pyyhkimisen seurauksena myös isommat muruset päätyvät lattialle, jotka voidaan sitten imuroida. Jos avaat ikkunan ja saat kotiisi läpivedon imuroinnin ajaksi, valtaosa imuroinnin seurauksena nousseesta pölystä päätyy suoraan ulos.

Vacuuming

Oikeaoppinen pölyjen pyyhintä

  • Paras väline pölyn poistamiseen on kuiva ja pehmeä puuvillaliina. Pölyjen pyyhintään löytyy myös sitä varten suunniteltuja elektrostaattisia liinoja, jotka keräävät pölyä tehokkaasti.
  • Jos taittelet liinan kahdesti, sinulla on kahdeksan puhdasta pintaa käytettäväksi liinassasi. Näin liinaa voi käyttää pidempään ennenkuin se täytyy pestä.
  • Älä unohda pieniä pintoja, kuten valokuvakehyksiä, ovenkarmeja, lämpöpattereita ja viherkasvien lehtiä. Kun pyyhit pölyjä, mene aina ylhäältä alaspäin.
  • Kostella liinalla pyyhkiminen voisi tuntua järkevämmältä, mutta tämä metodi yleensä vain siirtää pölyä paikasta toiseen. Jos silti haluat käyttää kosteaa liinaa, se ei kuitenkaan saa olla liian märkä sillä muuten jätät vesirantuja siivotuille pinnoille.

Miten usein pölyt tulisi pyyhkiä?

Tarvittava pölyjen pyyhinnän tiheys riippuu käytännössä siitä, minkälaista siisteystasoa itse suosit. Toisaalta myös elinolosuhteilla on suuri vaikutus. Jos asut yksin, etkä vietä paljon aikaa kotona, pölyjä ei tarvitse pyyhkiä läheskään niin usein kuin neljän hengen kotitaloudessa. Yleisesti ottaen pölyt olisi hyvä pyyhkiä kerran viikossa. Tästäkin huolimatta pölyä on näkyvissä, mutta sen määrä on siedettävä useimmille ihmisille.

Oleskelutilojen siivoamiseen sopivia tuotteita

Aiheeseen liittyvää: